Men’s wheelchair bodybuilding


Kilpailusarjat Suomessa





Kilpailusarjoja on yksi avoin sarja miesten pyörätuolikehonrakennuksessa









Masters –kilpailijat
Kehonrakentaja saa kilpailla masters -sarjassa sinä vuonna, jolloin hän täyttää 40, 45- tai 50 vuotta. Masters -kilpailijoiden on todistettava punnituksessa ikänsä virallisista papereista (passi, ajokortti, henkilöllisyystodistus). Päätuomari tarkistaa kilpailijoiden iät virallisista papereista.

Juniorisarjat
Kilpailija voi kilpailla juniorisarjassa sen vuoden loppuun saakka (31.12), jolloin hän täyttää 23 vuotta. Juniorien on todistettava rekisteröinnissä ikänsä virallisista papereista (passi, ajokortti tai henkilöllisyystodistus).


Juniorien kilpailuihin ei ole karsintoja.





Kilpailuvärit
Pikavärien käyttö kilpailussa on kielletty. Pikaväreillä tarkoitetaan värejä, jotka levitetään iholle juuri ennen kilpailua ja jotka lähtevät iholta pois pyyhkäisyllä.
Kilpailuvärien levittäminen kilpailupaikan lämmittely- tai muissa tiloissa on kielletty.
Kilpailija, joka käyttää sääntöjen vastaisia pikavärejä voidaan sulkea pois kilpailusta tai jos värit alkavat valua häiritsevästi, kilpailijan sijoitusta voidaan pudottaa 1-3 sijalla. Päätuomari tiedottaa asiasta tuomaristoa.
Jos kilpailija sotkee väreillä kilpailupaikkaa, hän joutuu vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista. Poseerausöljyä voidaan käyttää, mutta päätuomari voi poistaa kilpailijan pyyhkimään pois öljyä kesken kilpailun, jos öljyä on liian paljon iholla tai se valuu häiritsevästi.



















Poseeraushousut ja -kengät
Poseeraushousujen tulee olla yksiväriset, löysähköt, pitkälahkeiset treeniverkkarit tai vastaavat, joiden tulee olla puhtaat ja hyvän maun mukaiset. Poseeraushousujen väri, kangas ja tyyli on kilpailijan vapaasti valittavissa. Kaikenlaisten toppausten käyttö on kielletty. Housuja ei saa koristella mitenkään, kuten paljetein, kivin tms. Kenkinä käytetään siistejä urheilujalkineita.
Vapaaohjelman housujen tulee täyttää myös edellä mainitut kriteerit.





Lavaesiintyminen





Seuraavat seikat ovat ehdottomasti kiellettyjä lavaesiintymisessä:
1. Kilpailijat eivät saa käyttää lavalla silmälaseja, päähuiveja, nilkka- tai rannekoruja, korvarenkaita, peruukkia tai muita kehoa kohentavia lisäkkeitä. Kilpailija ei myöskään saa syödä lavalla eikä jauhaa purukumia. Korujen käyttö on kielletty lukuun ottamatta vihkisormusta.
2. Lisävälineiden käyttö on ehdottomasti kielletty kilpailun aikana (esim. hattu, aurinkolasit…)
3. Liiasta öljystä voidaan rangaista laskemalla sijoitusta.







Poseerausasennot







Yleistä
Kilpailijaa arvostellessaan tuomarin pitää tarkastella kilpailijaa rutiinilla, joka mahdollistaa kilpailijan fysiikan arvostelun kokonaisuutena. Pakollisten asentojen vertailussa tuomarin täytyy ensin tarkkailla päälihasryhmiä, joita poseerauksessa esitellään. Tuomarin pitää katsoa kilpailijan fysiikkaa kokonaisuudessaan, aloittaen päästä alaspäin ja päätyen lantioon. Tuomari ottaa arvostelussaan huomioon ensivaikutelman, lihaksien koon ja niiden paksuuden, lihasten tasasuhtaisen kehityksen, lihaserottuvuuden ja fysiikan rasvattomuuden. Tarkastellessaan kilpailijan fysiikkaa päästä alaspäin, tuomarin on tarkkailtava kilpailijan kaulaa, hartioita, rintaa, käsien lihaksia, olkapäiden ja rinnan yhtymäkohtaa sekä vatsalihaksia. Samaan tapaan tuomari tekee myös havaintoja kilpailijan tehdessä selkäposeerauksia; ylä- ja alaepäkäslihakset, teres- ja infraspinatus –lihakset sekä pitkät selkälihakset. Yksityiskohtaiset huomiot pitää tehdä vertailuiden aikana, kuitenkin pitäen mielessä kilpailijan kokonaisvaikutelman ja tasasuhtaisuuden. Pakollisten asentojen vertailut ovat hyvin tärkeä osa kilpailua, jossa tuomarien on tehtävä päätös kilpailijoiden paremmuudesta, koskien lihasmassaa, tasasuhtaista kehitystä, lihasten paksuutta ja niiden erottuvuutta.





Pakolliset asennot








Tuplahauikset edestä
Kilpailija istuu tuomaristoon päin. Kilpailija nostaa molemmat kätensä olkapäiden tasolle ja koukistaa käsiään kyynärvarsista ja ranteista. Näin hauikset ja kyynärvarret jännittyvät. Ne ovat päähuomion kohteena tässä poseerauksessa. Sormet ovat pidettävä kiinni nyrkissä poseerauksen aikana. Kilpailijan on myös jännitettävä kaikkia muitakin esilläolevia lihasryhmiä, kuten selkä- ja rintalihaksia. Tuomari katsoo, että kilpailijalla on täyteläisen näköiset hauikset ja tekee huomioita, jos kilpailijalla on hauisten ja kyynärvarsilihasten välissä tyhjää johtuen lihasten kiinnityskohdista. Tuomari tarkkailee lihasryhmien kokoa ja erottuvuutta, ja hakee täyteläisiä lihasten muotoja. Liittymäkohtia. Tuomari kiinnittää huomion myös kilpailijan fysiikan kokonaisbalanssiin, lihasmassaan, rakenteeseen ja lihasten erottuvuuteen.






Leveä selkä edestä
Kilpailija istuu tuomaristoon päin. Kilpailija vie kyynärpäät ulos sivuille, asettaa sormet kylkiinsä tai vyötärölleen ja levittää selkälihaksensa. Samanaikaisesti kilpailija yrittää jännittää niin montaa lihasryhmää, jotka näkyvät etuposeerauksessa, kuin vain on mahdollista. Tuomaristo tarkastelee kilpailijan selän leveyttä ja onko kilpailijalla hyvä v-muoto yläkehossaan. Tuomaristo laittaa myös merkille kilpailijan muut lihasryhmät, jotka näkyvät tässä poseerauksessa.










Rintaposeeraus sivulta
Kilpailija voi valita tässä poseerauksessa sen sivun, joka hänestä tuntuu tai näyttää paremmalta. Kilpailija istuu sivuttain tuomaristoon nähden ja taittaa etummaisen käden koukkuun, ottaen takimmaisella kädellä kiinni etummaisen käden ranteesta, puristaen molempia käsiä yhteen, nostaen rintakehää ylös ja saaden näin rintalihakset jännittymään. Tuomarit tarkastelevat rintalihasten massaa ja rintakehän laajuutta sekä hauista.








Tuplahauikset takaa
Kilpailija istuu selkä tuomaristoon päin, koukistaa kätensä samalla tavalla kuin tuplahauis edestä poseerauksessa. Kilpailija jännittää myös olkapäät ja kaikki selkälihaksensa. Tuomari tarkistaa ensin kilpailijan käsilihasten kehityksen ja sitten aloittaa tarkastelun päästä alaspäin lantiolle; niska, olkapäät, hauikset, ojentajat, kyynärvarret, epäkäslihakset, teres- ja infraspinatus -lihakset, keskiselän paksut selkälihakset, kylkilihakset sekä leveät selkälihakset. Tämä poseeraus auttaa ehkä eniten tuomareita arvioimaan kilpailijan laadukkuutta lihasten paksuudessa, erottuvuudessa ja kokonaistasapainossa.






5. Leveä selkä takaa
Kilpailija istuu selkä tuomaristoon päin ja vie kyynärpäät ulos sivuille, asettaa sormensa kylkiinsä tai vyötärölleen ja levittää selkälihaksensa. Samanaikaisesti kilpailija yrittää jännittää niin monia lihasryhmiä, jotka näkyvät takaposeerauksessa kuin vain on mahdollista.








6. Ojentaja sivulta
Kilpailija voi valita tässä poseerauksessa sen sivun, joka hänestä tuntuu tai näyttää paremmalta. Kilpailija istuu sivuttain tuomaristoon nähden ja vie etummaisen käden suoraksi sivulle, ottaen selän takaa toisella kädellä kiinni etummaisen käden ranteesta tai kyynärvarresta, puristaen molempia käsiä yhteen ojentajaa jännittäen, nostaen rintakehää ylös ja jännittäen kylki- ja vatsalihakset. Tuomarit tarkastelevat ensisijaisesti kilpailijan ojentajalihaksia ja arvostelevat myös kilpailijan jokaisen näkyvän lihasryhmän aloittaen päästä alaspäin lantiolle.










7. Vatsalihakset
Kilpailija istuu tuomaristoon päin ja nostaa molemmat kädet pään taakse ja puristaa vatsalihaksiaan yhteen. Kilpailija jännittää vatsalihaksia puristaen niitä yhteen ja nojaa hieman eteenpäin. Samanaikaisesti hän myös jännittää edessä olevaa jalkaansa. Tuomarit tarkastelevat tässä poseerauksessa ensisijaisesti vatsa- ja kylkilihaksia.





Kilpailu
Miesten pyörätuolikehonrakennuksen sarja suoritetaan yhdellä kerralla alkukilpailusta palkintojenjakoon. Teknisistä syistä kilpailijat tulevat lavalle ryhmässä ja pysyvät lavalla koko ajan palkintojenjaon päättymiseen asti.







Alkukilpailun arvostelu
Alkukilpailun tuomaroinissa on tärkeintä kilpailijan antama yleiskuva. Tuomarin pitää suosia kilpailijaa, jolla on harmoninen ja klassinen fysiikka. Tuomarin pitää myös katsoa kilpailijan kokonaisuutta, anatomista rakennetta (mukaan lukien leveät hartiat, korkea ja paksu rintakehä, oikeanlaiset mutkat selkärangassa, raajojen ja keskivartalon sopusuhtaisuus toisiinsa nähden, jalkojen ja säärien suoruus). Tuomarin pitää kiinnittää huomiota myös kilpailijan ihoon, onko siinä arpia, tatuointeja, aknea, läikkiä, joita IFBB pitää virheinä kehoa arvosteltaessa.







Päätuomari voi ilmoittaa tuomaristolle kilpailijan sijoitusten laskemisesta 1-3 sijaa, jos hänen fysiikkansa ei täytä IFBB:n sääntöjä ja sen lajikriteerejä (mm. gynegomastia, pahalaaatuinen akne, injektioilla turvotetut oudonmalliset lihakset, tatuoinnit jotka peittävät kilpailijan kehoa siten, ettei hänen fysiikkaansa voida arvostella normaalisti tatuointien takia).





Esikarsinta kilpailuun
Esikarsinta pidetään, kun kilpailijoita on yli 15 samassa sarjassa.





































Esikarsinta etenee seuraavalla tavalla:
1. Koko sarja tuodaan lavalle numerojärjestyksessä yhteen riviin.
2. Rivi jaetaan kahteen yhtä suureen ryhmään ja sijoitetaan niin, että toinen ryhmä on vasemmalla puolella lavaa ja toinen oikealla. Lavan keskiosa jätetään tyhjäksi vertailuja varten.
3. Kilpailijat tuodaan lavan keskiosaan korkeintaan viiden kilpailijan ryhmissä ja heidät ohjataan tekemään neljä pakollista poseerausta

1) Tuplahauikset edestä
2) Rinta sivulta
3) Tuplahauikset takaa
4) Vatsa

4. Kun vertailut on tehty, koko sarja laitetaan yhteen riviin numerojärjestyksessä ennen kuin kilpailijat poistuvat lavalta.

Esikarsinnan tuomarointi
Esikarsinnan tuomarointi tapahtuu seuraavasti:
1. Jos kilpailijoita on yli 21, tuomarit merkitsevät lomakkeisiin “x”:n niiden kilpailijoiden kohdalle, jotka kuuluvat tuomarin mielestä 15. parhaan kilpailijan joukkoon.
2. Jos kilpailijoita on 16-21, tuomarit eliminoivat lomakkeisiin 1-6 kilpailijan kohdalle ”x”:n, jotka eivät heidän mielestään kuulu 15. parhaan kilpailijan joukkoon.
3. Vain 15 kilpailijaa jatkavat kilpailua ensimmäisellä kierroksella.

Alkukilpailu – pakollisten asentojen vertailut

Alkukilpailun järjestys on seuraava:
1. Kaikki 15 alkukilpailuun selvinnyttä kilpailijaa pyydetään numerojärjestyksessä lavalle.
2. Kilpailijat tekevät numerojärjestyksessä viiden (5) kilpailijan ryhmissä neljä pakollista asentoa (tuplahauikset edestä, rinta sivulta, tuplahauikset takaa ja vatsa -poseerauksen.).
3. Tuomarit tekevät havaintonsa kilpailijoista yhden ryhmien kaikkien kilpailijoiden kesken ja antavat sen jälkeen vertailuehdotuksensa päätuomarille, joka laskee tuomareilta saadut vertailuehdotukset
4. Viisi parasta (eniten ääniä saanutta) kilpailijaa pääsee ensimmäiseen varsinaiseen vertailuun, jossa tehdään seitsemän pakollista asentoa, jotka ovat:

1) Tuplahauikset edestä
2) Leveä selkä edestä
3) Rinta sivulta
4) Tuplahauikset takaa
5) Leveä selkä takaa
6) Ojentaja sivulta
7) Vatsalihakset













5. Päätuomari voi päättää poistaako hän kilpailijat vertailun jälkeen lavalta, koska he ovat saaneet arvostelunsa tuomareilta.
6. Seuraavaan vertailuun otetaan tuomareilta toiseksi eniten sijoituksia tai vertailuehdotuksia saaneet kilpailijat, kuitenkin niin, että jos ensimmäisessä vertailussa on hajontaa viidenneksi eniten sijoituksia tai vertailuehdotuksia saaneen kilpailijan kanssa, voidaan hänet ottaa toiseen vertailuun mukaan.





Alkukilpailun pisteet (pakolliset asennot)

Alkukilpailun tuomariarvostelu tapahtuu seuraavasti:
1. Jokainen tuomari antaa kilpailijalle pisteen sijoituksen perusteella ja varmistaa, ettei kaksi kilpailijaa ole saanut samaa sijoituspistettä.
2. Yhdeksällä tuomarilla kaksi ylintä ja kaksi alinta sijoituspistettä otetaan pois varsinaisesta arvostelusta. Loput pisteet lasketaan yhteen ja ne muodostavat ensimmäisen kierroksen pisteet. Tasapistetilanteet ratkaistaan korkeimpien arvosteltujen pisteiden perusteella.
3. Kuusi parasta jatkaa finaaliin











Finaali
Vain kuusi parhainta kilpailijaa alkukilpailusta pääsevät finaalin.

Finaalin ensimmäisen kierroksen kulku (pakolliset asennot)

1. Ennen kuin kilpailijat tulevat lavalle tai heidän järjestäydyttyään lavalle, heidän kilpailunumero, nimi ja seura/tiimi kuulutetaan.
2. Päätuomari ohjaa kilpailijoita tekemään yhdessä seitsemän pakollista poseerausta lavalla.
3. Päätuomari voi tarvittaessa muuttaa kilpailijoiden paikkoja ja ottaa toisen vertailun, jos tilanne sen vaatii.
4. Kun kaikki kuusi finalistia ovat tehneet finaalin ensimmäisen kierroksen, kilpailu jatkuu pose downin jälkeen finaalin toisella kierroksella eli vapaaohjelmilla.

Posedown
Pakollisten asentojen jälkeen kaikki kuusi finalistia kutsutaan numerojärjestyksessä lavalle pose downiin yhteen riviin. Päätuomari antaa kilpailijoille 60 sekuntia aikaa ns. pose downiin. Pose downista ei anneta pisteitä.













Pakollisten asentojen tuomariarvostelu finaalissa
Finaalin ensimmäisellä kierroksella käytetään samoja kriteerejä tuomariarvostelussa kuin alkukilpailussa.







Finaalin ensimmäisen kierroksen pisteet (pakolliset asennot)

Alkukilpailun pisteet lasketaan vain sijoille 7-15. Kärkikuusikon pisteet nollataan alkukilpailun jälkeen ja pisteet tulevat finaalin ensimmäiseltä kierrokselta seuraavalla tavalla:







Jokainen tuomari laittaa kilpailijat paremmuusjärjestykseen siten, ettei kaksi kilpailijaa saa samoja sijoituksia. Kaksi ylintä ja kaksi alinta pistettä eliminoidaan yhdeksällä tuomarilla.





Tämä tulos kerrotaan kahdella. Kilpailija saa finaalin ensimmäisestä kierroksesta 2/3 finaalin pisteistä.





Finaalin toisen kierroksen kulku (vapaaohjelma)
1. Ennen kuin kilpailijat tulevat lavalle, heidän numero, nimi ja seura/tiimi kuulutetaan.
2. Kilpailijat esittävät musiikin mukaan tehdyn vapaaohjelmansa, jonka kesto on maksimissaan 60 sekuntia. Vapaaohjelman tulee sisältää kaikki pakolliset asennot.







Vapaaohjelman tuomariarvostelu finaalin toisella kierroksella
1. Kilpailijat esittävät oman vapaavalintaisen ohjelmansa musiikkiin sovitettuna. Tuomarit arvostelevat poseeraukset lihaksikkuuden, erottuvuuden, tyylin, persoonallisuuden, urheilullisen koordinaation ja yleisvaikutelman perustella. Tuomarit pistävät merkille myös ohjelman pehmeyden, taiteellisuuden ja koreografian. Mitään poseerausten lukumäärää vapaaohjelmassa ei ole, mutta ohjelman tulee kuitenkin sisältää kaikki pakolliset asennot.
2. Tuomarin tulee huomioida, että vapaaohjelmassa arvostellaan 50% fysiikka ja 50% ohjelma.
3. Lisävarusteiden (props) käyttö on kielletty.







Finaalin toisen kierroksen pisteet (vapaaohjelma)





Jokainen tuomari laittaa kilpailijat paremmuusjärjestykseen siten, ettei kaksi kilpailijaa saa samoja sijoituksia. Kaksi ylintä ja kaksi alinta pistettä eliminoidaan yhdeksällä tuomarilla. Kilpailija saa finaalin toisesta kierroksesta 1/3 finaalin pisteistä.





Finaalin ensimmäisen kierroksen (pakolliset asennot) pisteet lasketaan yhteen finaalin toisen kierroksen (vapaaohjelma) pisteiden kanssa.





Tulosten julkistaminen





Tulosten julkistaminen tapahtuu seuraavalla tavalla:
1. Kilpailijat tuodaan numerojärjestyksessä riviin odottamaan tulosten julistamista.
2. Kilpailun juontaja tai päätuomari aloittaa tulosten julistamisen kuudennesta sijasta. Kuudenneksi sijoittuneelle kilpailijalle annetaan hänelle kuuluvat palkinnot ja seuraavaksi julistetaan kilpailussa viidenneksi tullut kilpailija, jolle myös annetaan hänelle kuuluvat palkinnot. Ja sitten neljänneksi, kolmanneksi ja toiseksi tulleet kilpailijat saavat kuulutuksen jälkeen omat palkintonsa. Kilpailun voittaja kuulutetaan viimeiseksi ja hän ottaa paikan lavan keskeltä. Kilpailijat asetetaan tulosten julkistamisen jälkeen riviin, jossa järjestys on seuraava: kuudes, neljäs, toinen, voittaja (keskellä), kolmas ja viides.







Tasapisteet
Kilpailijat, jotka ovat saaneet saman verran pisteitä, sijoitus ratkaistaan seuraavalla tavalla:
Jos kilpailijat ovat päätyneet tasapisteisiin alkukilpailussa, määräytyy heidän sijoitus seuraavasti: kilpailija, joka on saanut parempia yksittäisiä sijoituksia tuomareilta saa paremman sijoituksen alkukilpailussa. Jos pisteet ovat vielä silti tasan, ratkaisee kilpailijoiden sijoitus finaalissa.
Jos kilpailijat ovat päätyneet tasapisteisiin finaalissa, määräytyy heidän sijoitus seuraavasti: kilpailija, joka on saanut finaalikierroksen ensimmäisellä kierroksella parempia yksittäisiä sijoituksia tuomareilta saa paremman sijoituksen finaalissa.











Kilpailijoiden rekisteröityminen
1. Kilpailuun rekisteröintiä valvoo kilpailun päätuomari
2. Kaikki kilpailijat tulevat rekisteröitymistilaisuuteen sovittuna ajankohtana, joka pidetään perjantaina ennen kilpailua. Rekisteröityminen suoritetaan jokaisessa sarjassa sovittuna ajankohtana huolimatta siitä, että jossain kilpailuissa joidenkin sarjojen kilpailu voi alkaa vasta sunnuntaina.
3. Kilpailija, joka myöhästyy rekisteröinnistä, suljetaan pois kilpailusta.
4. Jokaisella tiimillä pitää olla kilpailussa virallinen edustaja, joka vastaa kilpailijoista. Tiimille varatut huoltajakortit voidaan hakea tiimin edustajan puolesta, joka kuittaa nimikirjoituksellaan saaneensa kortit.
5. Kaikki kilpailijat käyvät rekisteröinnin läpi kilpailuasuissaan, joka toimii myös kilpailuasujen tarkastuksena, josta vastaa kilpailun päätuomari ja muut paikalla olevat tuomarit.
6. Jokaisella kilpailijalla on oltava mukana punnituksessa:
a) Henkilöllisyystodistus, passi tai ajokortti.
b) Kuitti lisenssimaksusta tai seuran jäsenmaksu- tai tiimimaksutositteesta tai kopio siitä (mikäli maksu suoritettu alle viisi arkipäivää ennen kilpailua).
c) CD –levy, jossa vain kilpailijan oma vapaaohjelman musiikkikappale oikean pituisena. CD-levyn suojakannessa, pitää olla kirjoitettuna kilpailijan nimi.
7. Tuomariston sihteeri ja/tai hänen apulaisensa kirjoittavat puhtaaksi kilpailijalistat ja ottavat niistä valokopiota päätuomarille, tuomaristolle, kilpailun järjestäjälle ja lehdistölle.
8. Päätuomari voi sulkea kilpailijan ulos kilpailusta rekisteröintitilaisuudessa, jos hänen fysiikkansa ei ole IFBB:n sääntöjen perusteella ja lajikriteereiden mukaan luonnollinen tai siinä on selviä merkkejä lihasten muovaamisesta muilla kuin harjoittelun tuomilla tuloksilla














Seuraa meitä myös instagramissa

Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa