Tiedote 27.4.2023

Suomen Fitnessurheilu ry.:n hallitus on pitämässään kokouksessa päättänyt avata vuoden 2023 kilpailulisenssin oston poikkeuksellisesti aikavälille 1.5.2023 – 31.5.2023 urheilijoilta tulleiden, määrällisesti lukuisten pyyntöjen perusteella. Lisenssi lunastetaan SuomiSportin kautta, ja se on voimassa vuoden 2023 loppuun asti.

Urheilijat ovat pyynnöissään vedonneet muun muassa aikaisempien vuosien käytäntöihin. SFU korostaa, että aikaisempina vuosina edellä mainitun mukaista päätöstä on perustellut varsin epävakaa ja ennakoimaton, koronasta johtunut tilanne. Tilanne on tämän jälkeen muuttunut, eikä tapahtumien järjestämiseen ole kohdistunut enää rajoituksia. SFU siten painottaa, että tämä päätös tälle vuodelle on poikkeuksellinen, mikä urheilijoiden tulee huomioida ensi vuoden kilpailulisenssejä lunastettaessa; pääsäännön mukaisesti kilpailulisenssi tulee lunastaa kunkin vuoden tammikuun aikana.

 
Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa