COVID-19 virusepidemian pitkittyessä kevääseen ja mahdollisten kansalaisten liikkumisrajoitusten vuoksi Suomen Fitnessurheilu ry. on yksimielisesti päättänyt perua jo kertaalleen siirretyn Fitness Classic Jyväskylä-kilpailun. Vallitsevissa olosuhteissa, jolloin kansalaisia neuvotaan pysymään kodeissaan, olla kokoontumatta ja noudattaa normaalia tarkempaa hygieniaa, on täysin terveydenvastaista yrittää kannustaa urheilijoita valmistautumaan kilpailuun, kun suuri osa kuntosaleista on sulkenut ovensa ja loputkin saleista voidaan mahdollisesti Suomen hallituksen määräyksellä sulkea sekä mahdollisesti vielä tulevaisuudessa rajoitetaan ulkona liikkumista.

Terveysviranomaiset ovat arvioineet epidemian huipun ajoittuvan toukokuun toiselle viikolle. Huomioiden tämänhetkisen tilanteen sekä ennusteet tilanteen kehittymisestä, emme myöskään voi varmuudella taata, että kilpailu voitaisiin järjestää suunniteltuna ajankohtana. Katsomme olevan kilpailijoiden edun ja terveyden mukaista, että peruutamme kilpailun hyvissä ajoin ennen kilpailua.

Suomen Fitnessurheilu ry. on myös päättänyt, että tänä vuonna ei Suomi ei lähetä joukkuetta Euroopan mestaruuskilpailuihin Santa Susannaan 17.-22. kesäkuuta, koska haluamme omalta osaltamme pitää urheilijamme terveinä. Lisäksi ei ole mitään varmaa tietoa siitä, pystytäänkö EM-kilpailut viemään läpi, sillä monet maat ovat jo peruneet omat karsintakilpailunsa (mm. Norja).

Kun siirsimme maaliskuun 12. päivä kilpailua 18.-19.4.2020 uuteen ajankohtaan 6.6.2020, oli perustana hallituksen suositus olla järjestämättä yli 500 hengen joukkotilaisuuksia 31.5.2020 saakka. SUEK ry. tiedotti, ettei se voi yleisen tilanteen vuoksi tehdä dopingtestejä, joten siltäkin osin kevät kausi on mahdotonta viedä loppuun urheilussa.

23.3.2020
Suomen Fitnessurheilu ry.
Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa