Suomalaista liikunta- ja urheiluperhettä, kuten koko yhteiskuntaa, maailmanlaajuinen koronapandemia on ravistellut pitkin vuotta. Myöskään me emme ei ole voinut välttyä koronapandemian vaikutuksilta, sillä kevään kilpailut jouduttiin perumaan sekä mm. valmentajakoulutuksiin ja suunniteltuihin tapahtumiin jouduttiin tekemään muutoksia tai niitä jouduttiin perumaan. Poikkeusoloista ja rajoituksista huolimatta saimme kuitenkin syksyn kilpailukauden järjestettyä suunnitellusti, ja se onnistuikin pientä poikkeusta lukuun ottamatta erinomaisesti!

Mitä vuonna 2020 saatiin aikaan?
Vuosi 2020 toi kaikista vaikeuksista huolimatta myös tervetulleita uudistuksia; Tulokkaiden SM-kilpailut, jolla entisestään parannetaan fitnessurheilun kilpaurheilujärjestelmää, eikä ensikertalaisen tarvitse nyt mitellä ensimmäisellä kerralla heti yleisen sarjan Suomenmestaruudesta. Näin ollen yhdellä kilpailulla kasvanut syksyn kilpailukausi otettiin hyvin vastaan.

Lisäksi paljon hyvää palautetta saanut Fitnessurheilija-lehti julkaistiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2020 ja toinen numero joulukuussa.

Koronan aiheuttama ”digiloikka” toi myös mukanaan Suomen Fitnessurheilun ry:n järjestämät webinaarit, joilla tavoitettiin yhteensä lähes 600 fitnessurheilun harrastajaa tai kilpailijaa!

Yhtenä virstanpylväänä voidaan myös pitää tiettävästi ensimmäisenä maailmassa, fitnessvalmentajan ammattiin valmistunutta valmentajaa! Markku Tikka suoritti ensimmäisenä hyväksytysti Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaaman Fitness valmennuksen ammattitutkinnon. Markku on suorittanut 3,5 vuotta fitnessvalmentajakoulutuksen opintoja ensin I-tasolla, sen jälkeen II-tasolla sekä nyt viimeinen 1,5 vuoden rutistus Valmennuksen ammattitutkinnolla päättyi joulukuussa. Tämä tekee Markusta tiettävästi yhden eniten kouluttautuneen fitnessvalmentajan! Onnittelut Markulle!

Ennätyksellistä kilpailumenestystä!
Ennätyksellistä kansainvälistä arvokilpailumenestystä saavutettiin MM-kilpailuissa. Mira Hotin yleisen sarjan maailmanmestaruus body fitnessissä, Tiina Niinimäen maailmanmestaruus +45-vuotiaiden body fitness -sarjassa ja Voitto Suosaaren maailmanmestaruus classic bodybuilding +50 -vuotiaiden sarjassa. Aivan huikeaa!

Kaiken kaikkiaan 13 MM-mitalia oikeutti maiden välisessä vertailussa toiseksi parhaaksi maaksi naisten yleisessä sarjassa sekä kolmanneksi parhaaksi maaksi naisten masters-ikäluokissa.

Lisäksi Arnold Classic Europe -kilpailuissa joulukuun toisena viikonloppuna suomalaiset menestyivät erinomaisesti!

Huippu-urheilun näkökulmasta voidaan olla siis erittäin tyytyväisiä tähän vuoteen! Tämä on myös osoitus siitä, että meidän tuomareiden ja valmentajien ammattitaito on rautaisella kansainvälisellä tasolla, sillä lajit ovat tismalleen sitä, mitä kv-kisoissa halutaan. Jatketaan ensi vuonna samaan malliin!

Myös kehitettävää ensi vuoteen
Kehitettävää myös jäi tästäkin vuodesta. Men’s physique +182 cm SM-kilpailuissa tapahtui pisteenlaskussa virhe, jonka seurauksena väärät henkilöt saivat palkinnot. Tämä on kuitenkin korjattu, ja oikeat henkilöt ovat nyt viimein saaneet heille kuuluvat palkinnot. Virhe pisteenlaskussa on tunnistettu ja asia on käyty tuomareiden kanssa läpi, jotta vastaavaa tilannetta ei voi enää tulevaisuudessa tapahtua. Viralliset tulokset kyseistä sarjasta ovat seuraavassa:

Men’s physique +182 cm
1. Andreas Hamberg, Team Pro Level, Helsinki
2. Roope-Mikael Maaranen, Team Pro Level, Joensuu
3. Samuel Koskela, Northern Lights Fitness Team, Oulu
4. Tero Kortekangas, Northern Lights Fitness Team, Oulu
5. Jonne Myllyniemi, Team Voimalaitos, Helsinki
6. Mikael Pekkala, Northern Lights Fitness Team, Oulu
7. Kristian Lampinen, Team Pro Level, Helsinki
8. Erik Abbor, Team Trifinity, Kronoby
9. Santeri Karhu, Team Eastbody, Vantaa
10. Niklas Mälkönen, Team Bull’s All Out, Tampere
11. Petri Riihenperä, Team Sportlife, Tuusula
12. Arto Apo, Team FitFarm, Jyväskylä
13. Jussi Koivisto, Team Voimalaitos, Helsinki

Uutta tulossa!
Pandemiasta johtuen jouduimme tekemään paljon kompromisseja SM-kilpailussa Turun Messukeskuksessa, mutta ensi syksynä tilanteen ollessa jo paremmin hallussa, moni asia paranee kilpailupaikalla kilpailijoiden ja huoltajien suhteen.

Ensi vuonna tullaan jatkamaan myös harrastajille sekä lajista kiinnostuneille suunnattuja webinaareja sekä kilpailijoille suunnattuja spesifejä webinaareja.

Lisenssien hinnat pysyvät vuonna 2021 samana pois lukien fitnesspassin, johon tulee reilu 4 euron korotus, mutta puolestaan passilla saa mm. neljä Fitnessurheilija-lehteä!
Myös muuta uutta on luvassa kilpailijoille, josta kerrotaan lisää myöhemmin 

Lopuksi
Loppujen lopuksi tästä vuodesta selvittiin ja ensi vuodelle on nähtävissä jo paljon positiivisempia aikoja. Kiitokset kilpailijoille, valmentajille, harrastajille, tuomareille, huoltajille sekä kaikille niille, ketkä ovat mukana suomalaisessa fitnessurheilussa.

Kiitokset myös Kotkan ja Turun kaupungeille äärimmäisen hyvistä fasiliteeteistä kilpailujen järjestämiseen sekä vastaanotosta fitnessurheilua kohtaan. Kiitos kisajärjestäjälle. Tehdään ensi vuodesta yhdessä parempi!

Erittäin hyvää ja parempaa Uutta Vuotta 2021!

LitM, SM, Ville Isola
Toiminnanjohtaja
Suomen Fitnessurheilu ry.
Yhteistyössä SEO-markkinoinnin kanssa